Tiedote

Opettajat vastasivat: Vuorovaikutus, motivaatio ja riittävä oppimisen tuki vahvistavat perustaitoja

Ajankohtaista Koulutuspulssi
Lasten ja nuorten perustaitojen vahvistamisessa kaksi selkeästi tärkeintä keinoa ovat heidän vuorovaikutuksensa, osallisuutensa ja motivaationsa parantaminen sekä riittävä oppimisen tuki, näkevät kasvatus- ja koulutusalan ammattilaiset. Opetushallitus kysyi asiasta ammattilaisten näkemyksiä Koulutuspulssi-kyselyllään.
Koristeellinen kuva.

Opetushallituksen Koulutuspulssi yhdistää tutkittua tietoa ja rekisteriaineistoja sekä kerää kyselyllä kasvatus- ja koulutusalan ammattilaisten näkemyksiä eri teemoista.

Julkaisimme perustaitojen oppimisesta elokuussa selvityksiin perustuvan tietokoosteen, minkä pohjalta laajensimme tilannekuvaa kyselyllä kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaisille.

Kyselyyn perustaitojen oppimisesta vastasi elokuun loppupuoliskolla yli 1 500 kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaista, jotka edustavat pääosin varhaiskasvatusta, perusopetusta, lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta. Suurin osa vastaajista oli perusopetuksen opettajia.

Yhteensä 22 % kaikista kyselyyn vastanneista ammattilaisista piti lasten ja nuorten vuorovaikutuksen, osallisuuden ja motivaation parantamista tärkeimpänä keinona, jolla voidaan edistää perustaitojen oppimista. Erityisen tärkeänä teeman näkivät varhaiskasvatuksen (27 %), ammatillisen koulutuksen (25 %) sekä lukiokoulutuksen (23 %) edustajat.

Riittävä oppimisen tuki nousi vastauksissa selkeäksi kakkoseksi yhteensä 21 % vastausosuudella. Se korostui erityisen perusopetuksen (25 %) sekä lukiokoulutuksen (20 %) edustajien vastauksissa.

Tulokset ovat linjassa opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman oppimistulostyöryhmän keväällä 2026 julkaiseman selvityksen kanssa. Se koski vain perusopetusta ja oli otannaltaan pienempi, mutta myös sen mukaan perusopetuksen opettajat pitävät oppimisen tuen lisäämistä merkittävimpänä ratkaisuna perustaitojen oppimisessa.

Tyytyväisyys oppimisen tukeen laski – taustalla tuore uudistus

Ammattilaisten tyytyväisyys oppimisen tuen toimimiseen vaikuttaa hieman heikentyneen viime syksystä. Taustalla on iso oppimisen tuen järjestelmän uudistus, joka tapahtui vuosi sitten esi- ja perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa, tänä syksynä ammatillisessa koulutuksessa.

– Kyseessä on laaja toimintakulttuurin muutos. Se edellyttää oppimisen tuen toteuttamista eri tavalla kuin ennen, eli käytännössä esimerkiksi henkilöstöresurssien järjestelyä uusiksi. On luonnollista, että vie aikaa ennen kuin muutos on viety läpi joka koulussa ja oppilaitoksessa, mutta me Opetushallituksessa tarjoamme jatkuvasti tukea tähän, pääjohtaja Kurt Torsell kertoo.

Torsell on alan ammattilaisten kanssa samoilla linjoilla myös vuorovaikutuksen, osallisuuden ja motivaation merkityksestä oppimisen perustana.  

– Koulussa on olennaista paitsi riittävä tuki oppimiseen, myös se, että jokaisella lapsella ja nuorella on siellä oma yhteisö. Porukka, jonka luokse on mukava mennä. Kaverisuhteet ja arkinen vuorovaikutus vaikuttavat osaltaan myös kiinnostukseen ja motivaatioon oppia, Torsell pohtii.

Riittävästi aikaa harjoitteluun ja kannustusta niin koulussa kuin kotona

Koulutuspulssi-kyselyn tuloksista selviää, että ammattilaisilla on runsaasti keinoja perustaitojen oppimisen edistämiseen omassa työssään. He varaavat riittävästi aikaa perustaitojen harjoitteluun ja kertaamiseen sekä kannustavat huoltajia tukemaan harjoittelua myös kotona.

PISA 2025 -tutkimuksessa nousi esille, että 15-vuotiaat suomalaisnuoret arvioivat sinnikkyytensä heikommaksi kuin muut. Suomessa oli kaikista osallistujamaista pienin osuus oppilaita (41 %), jotka vastasivat yrittävänsä entistä kovemmin, jos työ alkaa tuntua haastavalta.

Koulutuspulssiin vastanneet kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaiset pitävät tärkeänä, että perustaitojen oppiminen liitetään lasten ja nuorten omiin kiinnostuksen kohteisiin ja harjoittelusta annetaan positiivista palautetta niin koulussa kuin kotona. Mielekkäät tehtävät, kannustava vuorovaikutus ja riittävä harjoittelu vahvistavat sinnikkyyttä perustaitojen oppimisessa.

Digitaalisten laitteiden käyttö huolettaa, mutta myös tukee oppimista

Suuri osa kyselyyn vastanneista ammattilaisista pitää digitaalisten laitteiden opetuskäyttöä haasteena perustaitojen oppimiselle, koska kokee laitteiden heikentävän lasten ja nuorten keskittymiskykyä, pitkäjänteisyyttä ja vuorovaikutustaitoja.

Osa vastaajista kuitenkin hyödyntää työssään digitaalisuutta lasten ja nuorten vuorovaikutuksen, osallisuuden ja motivaation edistämiseen. Heidän mukaansa digitaalisuus mahdollistaa tehtävien jakamisen oppijoiden taitotason mukaan, monipuolistaa oppimiskokemusta sekä vapauttaa opettajan resursseja vuorovaikutukseen oppijoiden kanssa.

Digitaalisen osaamisen ja monilukutaidon merkitys on korostunut yhteiskunnan digitalisoituessa. Sen takia digitaidot ovat yksi perustaidoista, joita täytyy edistää kaikkien oppiaineiden opetuksessa.

– Opetuskäytössä käytettävien palvelujen ja toimintatapojen lähtökohta on, että niiden täytyy edistää tervettä kasvua ja kehitystä sekä vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia ja turvallisuutta digitaalisissa ympäristöissä. Oppilaiden on tärkeää oppia digilaitteiden hyötykäyttöä. Samaan aikaan haitallista käyttöä on tarpeen rajoittaa, johtaja Virve Jämsén toteaa.

Haitallista digikäyttöä on rajoitettu kouluaikana vahvasti elokuusta 2025 alkaen, jolloin perusopetuslaki kielsi älylaitteiden käytön opetuksen aikana ilman opettajan lupaa tai terveydellistä syytä. Opetushallitus on suositellut, että koulut rajoittaisivat järjestyssäännöissään älylaitteiden käyttöä myös opetuksettomana aikana.  

Toinen arjen tasapainoa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävä keino on vapaa-ajan digisuositukset. Opetushallitus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisivat suositukset tammikuussa alle 13-vuotiaille ja valmistelevat niitä parhaillaan 13–18-vuotiaille.

Koulutuspulssia on toteutettu elokuusta 2025 alkaen. Aiemmin Koulutuspulssissa on käsitelty sitä, mitkä tekijät vaikuttavat lasten ja nuorten koulutususkoon sekä miten yhteistyö kotien kanssa toimii.

Perustaidot luovat oppimisen pohjan

  • Perustaidoilla tarkoitetaan esimerkiksi luku- ja kirjoitustaitoa, matematiikkaa, luonnontieteitä ja digitaalisia taitoja, jotka muodostavat pohjan oppimiselle.  
  • Perustaitojen hallitseminen on yksi keskeinen tekijä oppimistulosten taustalla.
  • Kansainvälisesti tarkasteltuna oppijoiden perustaidot ovat Suomessa edelleen hyvällä tasolla, mutta osaaminen on pitkällä tähtäimellä heikentynyt ja tarve perustaitojen vahvistamiseen on korostunut.  
  • Perustaitojen vahvistaminen on läpileikkaava tavoite, johon myös useat viime aikojen esi- ja perusopetuksen uudistukset ovat tähdänneet.
  • Mittavin jo voimaan tullut muutos on oppimisen tuen uudistus. Luku-, kirjoitus- ja laskutaitojen opettamiseen on lisätty opetustunteja. Suomea toisena kielenä opiskelevien koulupolkua on täsmennetty: lähtökohtana sopivan oppimäärän valinnassa on todellinen opetuskielen kielitaito, ei äidinkieli.
  • Seuraavana vuorossa on osaamistakuu, joka uudistaa perusopetuksen arvioinnin ja osin koko opetussuunnitelman perusteet elokuun 2028 alusta. Osana uudistusta Opetushallitus määrittelee lukutaidon vahvistamisen jokaisen oppiaineen tavoitteisiin.

Lisätietoja

  • Johtaja Virve Jämsén, kasvatus, koulutus ja osaaminen -osasto, puh. 0295 331 356, virve.jamsen [at] oph.fi  
  • Kehittämispäällikkö Elina Piskonen, strateginen tuki -yksikkö, puh. 0295 331 114, elina.piskonen [at] oph.fi  (Koulutuspulssi-tutkimus)