Uutinen

Cedefopin raportti: Suomen työmarkkinat vahvat – osaajapula ja koulutuserot keskeisiä haasteita

Ammatillinen koulutus Kansainvälinen vertailu
Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus Cedefop on julkaissut uuden Jobs and Skills Spotlight -katsauksen Suomesta. Raportti tarjoaa ajankohtaisen kuvan maan työmarkkinoista, osaamisesta ja tulevaisuuden kehityssuunnista. Sen mukaan Suomen työmarkkinat ovat kokonaisuutena vahvat, mutta haasteita aiheuttavat erityisesti osaajapula ja erot koulutustason mukaan.
Kädet, joista toinen pitelee kännykkää ja toinen näpyttää läppärin näppäimiä.

Raportin mukaan Suomen koulutustaso on korkea: lähes 90 prosenttia työllisistä on suorittanut vähintään toisen asteen tutkinnon. Euroopan osaamisindeksissä Suomi sijoittui neljänneksi vuonna 2024.

Vahvuuksia ovat erityisesti ammatillinen koulutus, varhaiskasvatus sekä digitaaliset taidot, joissa Suomi kuuluu EU:n parhaimmistoon. Haasteita tuovat kuitenkin koulutuksen keskeyttäminen ja osa-aikatyön alityöllisyys, eli tilanne, jossa henkilö tekee osa-aikatyötä, mutta haluaisi ja voisi tehdä enemmän työtunteja kuin hänelle on tarjolla.

Työllisyys kasvaa maltillisesti

Cedefopin ennusteen mukaan työllisyys kasvaa Suomessa vuoteen 2035 mennessä noin 6 %. Kasvua nähdään erityisesti ICT- ja logistiikka-aloilla, kun taas esimerkiksi koulutusalalla työllisyys saattaa vähentyä.

Ammattiryhmistä kasvua odotetaan ICT-asiantuntijoille, liiketoiminnan asiantuntijoille sekä sosiaali- ja oikeusalan tehtäviin. Väestön ikääntyminen lisää erityisesti hoiva-alan työvoiman tarvetta.

Työmarkkinoilla kysyntä kohdistuu erityisesti palvelualoille ja digiosaamiseen. Eniten työpaikkailmoituksia julkaistaan hallinto- ja tukipalveluihin sekä majoitus- ja ravintola-alalle.

Keskeisiä osaamistarpeita ovat liiketoimintaosaaminen ja digitaalisen datan analysointi. Samalla terveysalan ammattilaisista, kuten lääkäreistä ja hoitajista, on jatkuvaa kysyntää.

Cedefopin raportti osoittaa selkeän rakenteellisen muutoksen: korkeasti koulutettujen määrä kasvaa voimakkaasti, arviolta 20 prosenttia vuoteen 2035 mennessä. Samaan aikaan matalasti koulutettujen työllisyys vähenee merkittävästi. Kuitenkin OECD:n tilastojen mukaan Suomen nuorten aikuisten (25–34-vuotiaiden) korkeakoulutusaste on jäänyt kansainvälisesti vertaillen matalaksi. Toisin kuin useimmissa verrokkimaissa, osuus ei ole kasvanut merkittävästi 2000-luvulla. Suomen tavoitteena onkin nostaa korkeakoulutettujen osuus vähintään 50 prosenttiin ikäluokasta vuoteen 2030 mennessä.

Tulevaisuudessa jopa kaksi kolmasosaa työpaikoista edellyttää korkeaa koulutusta, kun taas matalasti koulutetuille tarjolla olevien työpaikkojen osuus jää hyvin pieneksi. Kehitys kuvastaa laajempaa trendiä kohti osaamistason nousua.

Osaajapula ja kohtaanto-ongelmat haasteena

Suomessa on samanaikaisesti pulaa osaajista ja riski ylikoulutuksesta. Erityisesti hoiva-alalla ja korkean osaamisen tehtävissä työvoiman saatavuus on haaste.

Lisäongelmia aiheuttavat työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmat sekä suomen kielen vaatimukset monissa ammateissa. Tämä voi vaikeuttaa kansainvälisen työvoiman rekrytointia.

Raportti korostaa digitalisaation keskeistä roolia Suomen tulevaisuudessa. Maa kuuluu EU:n kärkijoukkoon digitaidoissa ja korkean teknologian työpaikoissa, ja kehityksen odotetaan jatkuvan. Digi- ja asiantuntijatyön merkitys kasvaa entisestään, mikä vahvistaa tarvetta jatkuvalle oppimiselle ja osaamisen päivittämiselle.

Cedefopin katsauksen mukaan Suomi on siirtymässä kohti yhä korkeampaan osaamiseen perustuvaa, digitaalisesti kehittynyttä ja palveluvetoista työmarkkinaa.

Keskeisiä politiikkatoimia ovat osaamistason nostaminen, työvoiman saatavuuden turvaaminen sekä kohtaanto- ja kielihaasteiden ratkaiseminen.

Cedefop on Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus

Cedefopin tavoitteena on edistää yhteistyötä ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi Euroopassa. Cedefop on perustettu 1975 ja sijaitsee Thessalonikissa, Kreikassa.

ReferNet (European Network of Expertise on VET) on Euroopan laajuinen ammatillisen koulutuksen verkosto, joka tukee Cedefopin työtä ja edistää tiedonvaihtoa. Siihen kuuluu ammatillista koulutusta edustava taho EU-jäsenmaista, Norjasta ja Islannista.

Spotlight on jobs and skills - Finland löytyy Cedefopin sivuilta, mistä löytyvät myös muiden maiden vastaavat julkaisut.

 

Lisätiedot raportista

  • erityisasiantuntija Siru Korkala, p. 0295 338 610, siru.korkala [at] oph.fi