Uudistuksen taustalla on kansallisesti kasvanut huoli perusopetuksen oppilaiden heikentyneestä osaamisesta ja laskeneista oppimistuloksista. Erityisen suurta huolta kannetaan perustaitojen hallinnasta, jolla tarkoitetaan erityisesti luku-, kirjoitus ja laskutaitoja.
Osaamistakuu-työstä lähtenyt perusteuudistus on osa suurempaa kokonaisuutta, jolla vaikutetaan osaamistason vahvistamiseen ja oppimistulosten nousuun. Lukuvuoden 2025-26 alussa lisätyt oppitunnit äidinkieli ja kirjallisuus sekä matematiikka -oppiaineisiin ovat antaneet lisäaikaa perustaitojen oppimiseen. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistus ja lisäresurssi ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin ovat tuoneet mahdollisuuksia tarjota oppilaalle tukea omassa opetusryhmässään välittömästi tuen tarpeen ilmetessä.
Opetussuunnitelman perusteiden muutoksen taustalla olevaa perusopetuslain muutosta perusteltiin hallituksen esityksessä (HE 35/2026 vp) eduskunnalle oppimistulosten heikentymisen ohella muun muassa sillä, että perusopetuksessa annettavat arvosanat ovat nousseet samaan aikaan, kun osaamisen taso on laskenut. Vähimmäisosaamisen taso on koettu epäselväksi, eikä oppilaan eteneminen vuosiluokalta toiselle ole perustunut kaikkialla samanlaiseen osaamiseen.
Koulujen välillä on suuria eroja arviointikulttuurissa sekä opettajien arviointiosaamisessa ja oppiaineiden tavoitteiden painottamisessa. Päättöarvioinnin ja kuudennen vuosiluokan arviointikriteereiden on koettu olevan tulkinnanvaraisia ja niissä käytetyt käsitteet joissain tapauksissa moniselitteisiä. Työskentelyn arvioinnin on koettu joissain tilanteissa sekoittuvan käyttäytymisen arviointiin ja hämärtävän sitä, missä määrin oppilas hallitsee arvioitavan oppiaineen sisältöjä. Myös arvioinnin kompensaatioperiaate on koettu tulkinnanvaraiseksi ja sen käytössä on ollut vaihteluita.