Mitä on hyvä ihmisyys ja lapsuus tekoälyn aikana?

Blogi
Digitaalisuus Hyvinvointi Turvallisuus
Tekoäly ei muuta vain työelämää tai koulutusta, vaan myös käsitystämme ihmisyydestä, oppimisesta, lapsuudesta ja vanhemmuudesta. Siksi tarvitsemme Suomessa taloudellisen, teknisen ja juridisen keskustelun rinnalle laaja-alaista yhteiskunnallista keskustelua siitä, millaista elämää haluamme tekoälyn aikana vahvistaa.

Laura Francke ja Päivi Lindberg

Maailman suurin opettajien ilta

On tärkeää tunnistaa ja sanoittaa arvot, joiden varaan nojaamme, kun kehitämme ja otamme tekoälyä käyttöön Suomessa ja Euroopassa. Tekoälyn ja muun digitaalisuuden tulisi olla välineitä, joilla edistämme hyvinvointia, hyvää elämää ja kestävää työelämää.

Tekoälyn käyttöönotto muistuttaa digitalisaatiota: teknologiaa omaksutaan nopeasti, mutta vaikutuksia arvioidaan vasta jälkikäteen. Digitalisaatiosta tiedämme, että hyötyjen lisäksi kehityksellä voi olla myös haitallisia seurauksia. Siksi tekoälyn vaikutuksia oppimiseen, työhön ja palvelujärjestelmään on arvioitava ennakolta. Meidän on pohdittava tarkkaan, miten ja mihin käytämme tekoälyä, jotta se palvelee ihmisiä ja lisää hyvinvointia.

Lasten ja nuorten kehityksen perusedellytykset eivät ole muuttuneet. On tärkeää tunnistaa, mihin tarvitaan toista ihmistä ja missä teknologia voi tukea. Lapsi tarvitsee turvallisia aikuisia, vertaissuhteita, yhteisöllisyyttä ja aitoa läsnäoloa. Empatia, tunnetaidot, moraalinen harkinta ja kyky ymmärtää toisia syntyvät vuorovaikutuksessa. Tekoäly voi tukea oppimista ja arkea, muttei korvaa kasvatuksellista vastuuta tai inhimillistä kohtaamista.

Koulujen tulee opettaa digitaalisia taitoja sekä tekoälyn käyttöä ja ymmärtämistä elämää ja työelämää varten. Tarkastelun lähtökohdaksi tulee ottaa lapsen oikeudet ja kehittyminen ihmisenä. Lasten ja nuorten arkea on tarkasteltava kokonaisuutena ja punnittava, mitkä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palvelut on tarjottava yhdenvertaisesti lähipalveluna, kasvokkain ihmiseltä ihmiselle, ja mitkä voidaan tarjota digitaalisina.

Digitaalisuudella ja tekoälyllä on paljon hyviä puolia. Samalla tutkimus kertoo lapsille ja nuorille aiheutuvista haitoista. Tasapainon saavuttamiseksi tarvitaan rajoittavia toimia. Koulujen palautteet perusopetuksen puhelinrajoituksista ovat rohkaisevia, ja monet perheet ja organisaatiot ovat ottaneet käyttöön Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Opetushallituksen 0–13-vuotiaiden vapaa-ajan digisuosituksia.

Laura Francke ja Päivi Lindberg.
Laura Francke ja Päivi Lindberg kuvattuina eduskuntatalossa, tulevaisuusvaliokunnan kuulemisen yhteydessä. Taustalla Wäinö Aaltosen teos Tulevaisuus.

Arvokeskustelulle on hyviä pohjia: tulevaisuusselonteko, digikompassi, SOTE-tekoälyn ekosysteemityö, Terveyttä luonnosta -ohjelma, perusopetuksen tulevaisuusvisio, koulutuksen tekoälysuositukset sekä lasten vapaa-ajan digisuositukset.

Tarvitsemme hyvästä elämästä ja lapsuudesta tekoälyn aikana yhteisen vision, joka nivoo eri sektoreiden strategiat yhteen. Keskusteluun tarvitaan kaikki päätöksenteon tasot sekä julkinen, yksityinen ja kolmas sektori ja niiden ammattilaiset, tutkimus ja kansalaisyhteiskunta. Eduskunnalla on keskeinen rooli päätöksentekijänä.

Tekoäly ei vie meitä mukanaan tai tapahdu meille, vaan me rakennamme yhdessä, aktiivisilla päätöksillä hyvän tulevaisuuden nykyisille ja tuleville sukupolville. Lasten ja nuorten digisuositusten valmistelussa olemme havahtuneet siihen, että Suomesta puuttuu keskustelu siitä, mitä lapsuus, nuoruus ja ihmisyys ovat tekoälyaikana.


 

 


Kirjoittajat

Laura Francke
Laura Francke
Yksikön päällikkö, Opetushallitus
Päivi Lindberg
Päivi Lindberg
johtava asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos