Tämä teksti pohjautuu keväällä 2026 julkaistuun suomenkieliseen tutkimusartikkeliin Inklusiivista leikkiä ja aikuisen emotionaalista saatavilla oloa kannatteleva leikkipedagogiikka (Laitinen ym., 2026).
Leikki on suomalaisen varhaiskasvatuksen peruspilari. Leikin eri muodot kuten laulu-, loru- ja liikuntaleikit ovat (toivottavasti) jokapäiväinen osa varhaiskasvatusta. Tällaisten samankaltaisina toistuvien tai sääntöihin perustuvien leikkien suunnittelu, ohjaaminen ja leikeissä mukana oleminen ei tavallisesti tuota varhaiskasvatuksen ammattilaiselle vaikeuksia.
Tässä tekstissä tarkastelemme lasten omaehtoista leikkiä, tuttavallisemmin vapaata leikkiä. Siihen liittyvät pedagogiset kysymykset ovat moniulotteisia ja aikuisilla myös ristiriitaisia ajatuksia herättäviä. Joukkoon kuulumisen näkökulmasta vapaan leikin tilanteet ovat kriittisiä, sillä tahallista ja tahatonta ulkopuolelle sulkemista tapahtuu juuri runsaasti vertaisvuorovaikutusta sisältävässä toiminnassa (esim. Fanger ym., 2012).
Pitkän uran leikin tutkimuksen parissa tehneen kasvatustieteen professori emerita Aili Heleniuksen (2023) mukaan leikin kehittävä voima perustuu siihen, että keksimisen, suunnittelun ja toiminnan valta on leikkijöillä itsellään. Käsitteenäkin vapaa leikki viittaa juuri toiminnan vapauteen. Leikin täydellinen vapaus ei kuitenkaan ole varhaiskasvatuksessa mahdollista. Varhaiskasvatuksessa “henkilöstön tehtävä on turvata leikin edellytykset inklusiivisten periaatteiden mukaisesti” (OPH, 2022, 27). Toisin sanoen henkilöstön tulee varmistaa, että ryhmän jokainen lapsi pääsee osaksi leikkivää ryhmää. Käytännössä se vaatii henkilöstöltä vapaan leikin tilanteiden huolellista ja jatkuvaa pedagogista suunnittelua, havainnointia ja arviointia, konkreettisia toimenpiteitä sekä usein myös leikkiin osallistumista ja jonkin asteista rajaamista. Kysymys kuuluukin, kuinka suunnitella ja toteuttaa inklusiivista leikkipedagogiikkaa rajoittamatta lasten luovuutta ja leikin vapautta liikaa?
Ryhmän vertaissuhteet muotoutuvat leikissä
Inklusiivisen leikkikulttuurin rakentamisessa auttaa ymmärrys lasten vertaissuhteiden muodostumisesta ja niihin vaikuttavista kirjoittamattomista säännöistä. Leikkitaidoilla on merkittävä vaikutus lasten asemaan vertaisryhmässä. Leikkitaidot eivät synny itsestään, vaan ne kehittyvät leikkikokemusten sekä harjoittelun myötä. Koska lasten kasvuympäristöt ja aiemmat kokemukset vaihtelevat, myös heidän valmiutensa osallistua yhteiseen leikkiin ovat erilaisia.
Käytännössä lapset, joilla on vahvat tunnesäätelyn, vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan taidot, saavat usein myönteistä huomiota ja ovat haluttuja leikkikavereita. Mikäli lapsen leikkikokemukset ovat olleet vähäisiä, lapsen voi olla vaikea päästä osaksi yhteistä leikkiä ja pysyä yhteisessä leikissä riittävän pitkään, jotta vuorovaikutuksellisessa leikissä vaadittavat taidot pääsisivät kehittymään (Laitinen ym., 2026).
Lasten sosiaaliset verkostot eivät aina laajene itsestään. Niiden laajentamiseksi tarvitaan tavoitteellisia ja konkreettisia toimenpiteitä. Siksi inklusiivisen leikin tukeminen edellyttää aikuisilta tietoista suunnittelua, jossa myös leikkiryhmien kokoonpanoa pohditaan ja niihin vaikutetaan suunnitelmallisesti. On yhdenvertaisuuden näkökulmastikin tärkeää, että kaikki lapset saavat monipuolisia leikkikokemuksia erilaisten leikkijöiden kanssa.
Tutkimusten mukaan aikuisen tietoisesti muodostamat pienemmät leikkiryhmät voivat edistää inklusiivista leikkiä (esim. Kangas ym., 2023; Laitinen ym., 2026). Aineistomme perusteella leikkiryhmien tietoinen muodostaminen on luontaista silloin, kun käytäntö on vakiintunut osaksi ryhmän arkea (Laitinen ym., 2026). On kuitenkin tärkeää muistaa, että aikuisten vaikuttaessa leikkiryhmien kokoonpanoon, korostuu samalla heidän roolinsa yhteisen toiminnan käynnistäjänä, leikin kannattelijana ja vuorovaikutuksen tukijana. Uusien vertaissuhteiden rakentamisen rinnalla lapsilla tulee olla mahdollisuus vaalia ja syventää myös olemassa olevia ystävyyssuhteitaan päivittäin.
Luovaan leikkiin kannustava ympäristö
“Leikkiessään lapset sekä jäljittelevät että luovat uutta ja muuntavat näkemäänsä. Samalla he mallintavat ja testaavat haaveitaan ja toiveitaan” (OPH, 2022, 27). Leikkiympäristöjen suunnittelun kannalta tämä on tärkeää sisäistää. Varhaiskasvatuksen leikkiympäristöt ovat usein suunniteltu ja kalustettu niin, että tiettyihin leikkeihin tarkoitetut materiaalit sijoitetaan ennalta määriteltyihin tiloihin (Sandseter ym., 2021). Tällainen järjestely tekee leikistä tilaan sidottua ja rajoittaa lasten mahdollisuuksia kehittää leikkiään luovasti omien ideoidensa, kiinnostuksenkohteidensa ja mielikuvituksensa pohjalta. Toisin sanoen tämän kaltainen leikkiympäristö huomioi leikin jäljittelevänä toimintana, mutta ei huomioi sen uutta luovaa puolta.
Leikkiympäristöjen suunnittelussa huomio olisi hyvä siirtää yksittäisten leikkitoiveiden mahdollistamisen sijaan luovaan leikin kannustavien leikkiympäristöjen systemaattiseen pedagogiseen kehittämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi leikkivälineiden sijoittelun huolellista suunnittelua. Leikkivälineet olisi hyvä sijoittaa siten, että lapset voivat hakea tarvitsemiaan leluja ja materiaaleja vapaasti ilman toisten leikkien häiriintymistä. Monipuolista välineistöä tulisi olla riittävästi, jotta esimerkiksi monen leikin pohjana toimivaan kotileikkiin sopivaa materiaalia riittää kaikille niitä tarvitseville.
Ryhmässä olisi hyvä olla tarjolla myös leikkien rajaamiseen soveltuvaa materiaalia. Lisäksi on hyvä muistaa, että leikki ei edellytä uusia tai juuri tiettyyn leikkiin suunniteltuja leluja, vaan leikkiä on mahdollista rakentaa luovasti monenlaisista ryhmän käytössä olevista materiaaleista (Laitinen ym., 2026).
Huolellisesti suunnitellun luovaan leikkiin kannustavan ympäristön lisäksi tarvitaan riittävästi keskeytyksetöntä leikkiaikaa. Heleniuksen ja Lummelahden (2013, 222) suosituksen mukaisen vähintään 45 minuutin yhtäjaksoisen leikkiajan istuttaminen päiväjärjestykseen ei ole helppo tehtävä, mutta sitä kannattaa tavoitella. Kun leikille annetaan tarpeeksi keskeytyksetöntä aikaa, on todennäköisempää, että lapset sitoutuvat leikkiin ja ovat valmiita näkemään vaivaa sen hyväksi. Riittävän pitkä keskeytyksetön leikkiaika on avainasemassa lasten luottamussuhteiden syntymisessä ja siten myös ryhmän inklusiivisen leikkikulttuurin rakentumisessa.
Juonellinen leikinohjaus yhteisen leikin rakentajana
Paraskaan leikkiympäristö ei takaa kaikille lapsille leikkeihin mukaan pääsyä. Jotta kaikkien lasten joukkoon kuuluminen leikkitilanteissa mahdollistuu, tarvitaan leikin erityislaatuisuuden ymmärtäviä aikuisia. Hakkaraisen (2022) mukaan leikkiville lapsille on tyypillistä juonellinen ajattelu. Siksi aikuisten suosimat faktat ja järkiperäiset selitykset eivät aina toimi leikissä. Leikissä olennaista ei ole todellisuuden tai merkitysten paljastaminen, vaan yhteisen kuvitteellisen maailman ylläpitäminen. Jotta voi olla perillä siitä, mitä leikeissä on meneillään, aikuisten tulee olla leikkitilanteissa tietoisesti läsnä ja havainnoida lasten käytöksen lisäksi myös leikkien juonta.
Tutkimuksemme (Laitinen ym., 2026). mukaan lapsia ohjataan leikkitilanteissa usein leikin ulkopuolelta kyselemällä, neuvomalla ja ohjeistamalla. Tämän kaltainen tiedollinen ohjaaminen voi olla monessa tilanteessa toimiva ratkaisu. Yhteisten leikkien rakentamisessa ja ohjaamisessa tehokkaampi keino voi kuitenkin olla juonellinen leikinohjaus, joka tarkoittaa leikin ohjaamista olemalla itse mukana leikissä.
Käytännön esimerkkinä ohjaustyylien eroista toimii aineistonkeruun aikana havainnoimani uimahallileikki:
Lopuksi
Vapaan leikin tilanteiden organisointi ja ohjaaminen ovat yksi varhaiskasvatuksessa työskentelevien ammattilaisten vaativimmista tehtävistä. Vapaan leikin tilanteet vaikuttavat merkittävällä tavalla ryhmän dynamiikkaan sekä yhteenkuuluvuuteen tai -kuulumattomuuteen. Siksi ei ole miltään osin yhdentekevää, minkälaiseksi leikkikulttuuri ryhmässä muotoutuu.
Inklusiivisten periaatteiden mukainen leikkikulttuuri vaatii huolellista suunnittelua, konkreettisia toimenpiteitä ja ennen kaikkea leikin erityislaatuisuuden ymmärtävien varhaiskasvatuksen ammattilaisten osallistumista. Leikille on varattava myös nykyistä enemmän keskeytyksetöntä aikaa. Tutkimuksemme osoittaa, että keskeytyksetön leikkiaika vahvistaa lasten leikkeihin syventymisen lisäksi aikuisen kykyä olla leikkitilanteissa emotionaalisesti läsnä.
Aikaa tulee varata myös inklusiivisen leikkipedagogiikan suunnittelulle ja leikistä keskustelulle. Ryhmän leikkikulttuurin huolelliseen suunnitteluun kannattaa panostaa erityisesti toimintavuoden alussa. Kun vapaan leikin tilanteisiin löydetään omalle ryhmälle toimivat käytänteet ja luovuuden sallivat sopivat struktuurit, lasten on helpompi toimia leikkiympäristössä omien leikki-ideoidensa pohjalta. Toimintakauden edetessä toimiva leikkikulttuuri voi näkyä muun muassa siten, että aikaa riittää enenevässä määrin muun pedagogisen toiminnan suunnitteluun.