Syksyn yhteishaussa korkeakoulupaikkaa tavoittelee 32 900 hakijaa
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi torstaina 10.9. Suurin osa yhteishaussa haettavina olevista koulutuksista oli ammattikorkeakouluissa. Hakijoista 98 % haki ammattikorkeakouluun, 1 % sekä ammattikorkeakouluun että yliopistoon ja 1 % pelkästään yliopistoon. Määrällisesti eniten hakijoita pyrki terveys- ja hyvinvointialoille, kauppa-, hallinto- ja oikeustieteiden aloille sekä tekniikan aloille.
Yksittäinen hakija pystyi hakemaan kuuteen hakukohteeseen. Keskimäärin hakijat hakivat 3,1 hakukohteeseen.
Suurin osa haettavana olleista koulutuksista on suunnattu toisen asteen tutkinnon suorittaneille. Näihin koulutuksiin oli 27 500 hakijaa. Lisäksi tarjolla oli miltei 2 500 aloituspaikkaa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavissa koulutuksissa sekä yliopistojen maisterikoulutuksissa.
Valtaosa haettavina olleista koulutuksista oli suomenkielisiä: englanninkielisten osuus oli 13 %. Vaikka osuus on pieni, ovat koulutukset olleet hyvin suosittuja. Syksyn 2026 hakijoista 88 % oli Suomen kansalaisia. Kansainvälisten hakijoiden osuus oli 12 %, heistä 89 % oli EU-ETA-alueen ulkopuolelta.
Vuoden 2025 vastaavassa yhteishaussa hakijoita oli 34 700, joten hakijamäärä laski noin 5 prosenttia. Edellisvuonna kansainvälisten hakijoiden osuus oli 12 %; heistä EU-ETA-alueen ulkopuolelta oli 90 %.
Valinnat tehdään loka-marraskuussa
Todistusvalinnalla valittavien opiskelijoiden osuus vaihtelee aloittain ja hakukohteittain. Tyypillisimmin todistuksen perusteella hyväksytään 50–60 % hakijoista, mutta osuudet vaihtelevat 10 ja 100 % välillä. Suurin osa todistusvalinnan aloituspaikoista on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 16.10.2026 Opetushallituksen Opintopolku-palvelussa.
Seuraavaksi korkeakoulut tarkistavat hakemuksia, ja hakijoilla on aikaa lähettää tarvittavia liitteitä hakuajan päätyttyä. Valintakokeita järjestetään pitkin syksyä. Ammattikorkeakoulujen yhteinen valintakoe järjestetään 26.-28.10.2026 ammattikorkeakouluissa ympäri Suomen.
Koko yhteishaun valintojen tulokset julkaistaan viimeistään 19.11.2026 Opintopolussa. Hakijat voivat tarkastella omia tuloksiaan sekä ottaa paikan vastaan Oma Opintopolku -palvelussa. Hakijat saavat Opintopolulta sähköpostitse tiedon, jos heillä on paikka vastaanotettavissa. Lisäksi kaikki hakijat saavat tulosten julkaisun jälkeen tuloskirjeen, jossa kerrotaan tarkemmin valintamenestyksestä.
Lisätietoja
- Erityisasiantuntija Topias Kähärä, topias.kahara [at] oph.fi, p. 029 533 1758
- Erityisasiantuntija Mikko Eronen, mikko.eronen [at] oph.fi, p. 029 533 1485