Suomenruotsalainen nuoriso- ja kulttuurityön kattojärjestö FSU haki oppia Belgiasta: "Nuoret eivät halua enää kuulla ongelmista vaan ratkaista niitä"

Koronapandemia sulki yhteisöjen ovet ja katkaisi kulttuurisen nuorisotyön verkostoja eri puolilla Suomea. Monet kulttuurialan ammattilaiset eivät nähneet toisiaan vuosiin. Järjestöjen kirstut ammottivat tyhjyyttä ja työntekijät uupuivat. Nuorten kasvava yksinäisyys sai järjestöt pohtimaan uudelleen työnsä merkitystä ja vaikutuksia. 

Siksi suomenruotsalainen nuoriso- ja kulttuurijärjestö Finland Svenska Ungdomsförbund (FSU) haki belgialaisen kumppanin kanssa rahoituksen Erasmus+ nuorisotyöntekijöiden liikkuvuushanketta varten. FSU toimii erityisesti ruotsinkielisten nuorten parissa ja keskittyy kulttuuriin, koulutukseen ja osallisuuden vahvistamiseen. Kohderyhmänä ovat pääasiassa 7–29-vuotiaat nuoret.  

– Yksi tavoitteistamme on, että kaikki pääsisivät kulttuurin pariin varallisuudesta riippumatta, sanoo FSU:n teatterikoordinaattori ja varatoiminnanjohtaja Sofia Wegelius, joka on työskennellyt järjestössä yli kymmenen vuotta. 

Opintovierailun tavoitteena oli vertailla Suomen ja Belgian kulttuurista nuorisotyötä sekä keskustella siitä, miten nuorille voitaisiin tarjota enemmän mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa. 

Samalla haluttiin pohtia, miten kulttuurityön vaikutuksia voitaisiin mitata paremmin. FSU halusi tuoda yhteen myös kulttuurialan ammattilaisia, jotka eivät olleet tavanneet toisiaan pitkään aikaan. Tarkoituksena oli tarjota uusia näkökulmia, työkaluja ja inspiraatiota luovaan työhön. 

Brysseliin ja Antwerpeniin matkusti yhteensä neljätoista osallistujaa yhdestätoista organisaatiosta eri puolilta ruotsinkielistä Suomea.

Belgian vapaus kohtasi suomalaisen sääntökulttuurin 

Belgiassa kulttuuriseen nuorisotyöhön sukellettiin kansalaisjärjestö Het Bosin johdolla. Järjestö toimii Antwerpenissä ja Brysselissä nykytaiteen, esitystaiteen, musiikin ja kaupunkikulttuurin kokeellisena alustana.

Het Bosin ajatus avoimesta, matalan kynnyksen kulttuuritilasta teki suomalaisiin vaikutuksen.

– Belgialaisten toimintatavoissa oli paljon vapautta, joka tuntui suomalaisesta näkökulmasta jopa hämmentävältä, Wegelius kertoo.

Noin viikon mittaisen vierailun aikana ryhmä vieraili kymmenessä eri kohteessa. Keskusteluja fasilitoi Suomesta mukana ollut Sari Rehell, jonka johdolla osallistujat pohtivat muun muassa kulttuurityön vaikutusten arviointia ja sitä, miten työn merkitystä voisi viestiä rahoittajille ja yhteiskunnalle.

– Matkalle lähti ihmisiä hyvin erilaisista taustoista. Halusimme, että jokainen saisi mukaansa jotain omaan työhönsä – oli kyse sitten tanssista, musiikista, kuvataiteesta tai teatterista, Wegelius sanoo.

Hän kertoo, että erityisen inspiroivaa oli nähdä, kuinka vahvasti harrastajateatteri oli sulautunut osaksi paikallisyhteisöjä. Belgialaiset olivat onnistuneet tekemään teatterista osan ihmisten arkea ja yhdistämään vapaaehtoiset, nuoret ja paikalliset asukkaat. 

Suomalaiset olivat myös häkeltyneitä siitä, miten paljon belgialaisissa kulttuuripaikoissa riitti vapaaehtoisia, jopa niin paljon, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet aina mukaan. Syykin selvisi pian: vapaaehtoisuudesta saa korvauksen. 

Yksi vaikuttavimmista vierailukohteista oli Antwerpenissä sijaitseva Stormkop, joka tarjoaa nuorille toimintaa vanhoissa telakkahalleissa. Toiminta oli saanut alkunsa ympäristöprojektista, jossa nuoret keräsivät merestä muovia, valmistivat siitä taideteoksia ja käyttivät tuotot puiden istuttamiseen.

Sofia Wegelius katsoi kauhistuneena vierestä paikallisen järjestäjän esitellessä kuivatelakan tilaa, josta valui vettä sieltä täältä. 

Wegeliuksen mukaan belgialaisille nuorille annettiin tilaa ja vastuuta tavalla, joka tuntui suomalaisesta näkökulmasta poikkeukselliselta.

– Täällä järjestämme reivejä tuhansille ihmisille. Meillä ajatellaan, että ensin tehdään ja sitten pyydetään anteeksi, Wegelius kertoo belgialaisten sanoneen.

Suomalaisryhmän reaktio oli päinvastainen.

– Ajattelimme, että Suomessa päätyisimme vankilaan, jos toimisimme samalla tavalla, hän sanoo ja naurahtaa.

Kieliryhmien erillisyys yllätti suomalaiset

Opintovierailulla esiin tuli myös Belgian yhteiskunnan jakautuneisuus. Wegeliuksen mukaan yllätys oli suuri, kun kävi ilmi, kuinka erillään flaamin- ja ranskankieliset alueet toimivat kulttuurin ja nuorisotyön osalta.

– Meidän toivomamme kielipoliittinen inspiraatio ei toteutunut lainkaan. Kielialueiden välillä on hyvin vähän yhteistyötä, hän sanoo.

Belgiassa eri kieliryhmillä on omat kulttuuriministeriönsä ja rahoitusjärjestelmänsä. Suomalaisille kulttuuri- ja nuorisotyön ammattilaisille tämä oli pysäyttävä kokemus, sillä Suomessa yhteistyö kieliryhmien välillä on tiivistä.

Samalla matka sai osallistujat arvostamaan suomalaisia rakenteita uudella tavalla.

Wegeliuksen mukaan maiden erot näkyvät laajemminkin toimintakulttuureissa: Suomessa byrokratia on tarkkaa ja nuorten autonomia rajatumpaa, kun taas Belgiassa sääntely on väljempi ja nuorille annetaan enemmän vapautta kokeilla.

Teatteri tarjoaa lääkettä

Nuoret ovat väsyneitä tapahtumiin, joissa vain puhutaan siitä, miten huonosti kaikki on. He haluavat päästä itse ratkaisemaan ongelmia.

Viime vuonna suomenruotsalaiset harrastajateatterit tekivät kaikkien aikojen kävijäennätyksen. Wegeliuksen mukaan taustalla vaikuttaa useita syitä.

Yksi niistä on raha: ammattiteatteri on monille liian kallista. Toinen liittyy sisältöihin, harrastajateattereiden ohjelmisto koetaan usein helpommin lähestyttävämmäksi kuin ammattilaisteatterin. Kolmas syy on kenties kaikista merkittävin: ihmiset etsivät uudelleen yhteisöllisyyttä. Se näkyy myös nuorten teatteriharrastuksen kasvuna. 

– Teatteri on lapsille ja nuorille kuin toinen perhe. Se luo yhteenkuuluvuuden tunnetta aikana, jolloin yhteisöt murenevat ja suuri osa elämästä tapahtuu verkossa, Wegelius sanoo.

Nuoret puhuvat yhä useammin tulevaisuudenuskon katoamisesta ja yksinäisyyden kokemuksista. Teatteri voi tarjota vastapainon molemmille.

FSU toimii kaikkien ruotsinkielisten harrastajateattereiden kattojärjestönä, jossa eri-ikäiset ihmiset kohtaavat. Wegeliuksen mukaan juuri tällaiset yhteisöt ovat tällä hetkellä erityisen tärkeitä.

Wegelius huomasi Belgiassa myös sen, kuinka vahvasti yhteiskunnalliset kysymykset näkyivät nuorten arjessa. Antwerpenissä ryhmä kohtasi suuria Palestiina-mielenosoituksia ja poliittisia kannanottoja nuorisotiloissa. Sodat, ilmastokriisi ja yhteiskunnallinen epävarmuus näkyvät sekä taiteen kentällä että nuorisotyössä. 

Belgialaiset ja suomalaiset nuoret ovat tässä suhteessa hyvin samanlaisia Wegeliuksen mukaan.

– Nuoret ovat väsyneitä tapahtumiin, joissa vain puhutaan siitä, miten huonosti kaikki on. He haluavat päästä itse ratkaisemaan ongelmia.

Kulttuuri rakentaa tulevaisuudenuskoa 

Wegelius kertoo saavansa energiaa kansainvälisestä yhteistyöstä, joka on jatkunut myös hankkeen jälkeen. Festivaalit, yhteistyöverkostot ja eri maiden toimintatavat tuovat jatkuvasti uusia ideoita Suomeen.  

Wegelius ajattelee, että yksi teatterin tehtävistä on yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa. Se luo yhteisöjä, osallisuutta ja uskoa tulevaisuuteen. Se onnistuu vain, jos tulevaisuudessakin kulttuurin saralla riittää tekijöitä ja yleisöä. Wegelius seuraa teatteria lähietäisyydeltä, sillä hän on myös maailman harrastajateatterijärjestön presidentti. 

Belgiasta ei tuotu Suomeen vain uusia työkaluja tai mittareita, vaan muistutus siitä, miksi kulttuurista nuorisotyötä tehdään ylipäätään. Samalla paljastui, miten helposti yhteiskunnat voivat ajautua myös erilleen, kielten, rakenteiden ja identiteettien jakamiksi. 

Hänen mukaansa harrastajateatteri ei ole vain vapaa-ajan toimintaa tai yksittäisiä esityksiä. Se on paikka, jossa opitaan kuuntelemaan muita, työskentelemään yhdessä ja kuvittelemaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia aikana, jolloin moni nuori kokee maailman kaoottiseksi ja etäiseksi.

Ehkä juuri siinä on myös teatterin ja laajemmin koko kulttuurin voima. 

Näyttämöllä ihmiset katsovat toisiaan silmiin. Siinä missä algoritmit rakentavat kuplia ja kriisit ruokkivat pelkoa, yhteinen harjoitusilta, keskustelu tai esitys voi antaa kokemuksen siitä, ettei kukaan ole yksin, Wegelius sanoo. 

Sellaista tunnetta Wegelius haluaa rakentaa Suomessa, Euroopassa ja kansainvälisessä harrastajateatteriliikkeessä.

– Nuoret tarvitsevat tulevaisuudenuskoa, ja tunnetta siitä, että omalla toiminnallaan voi edelleen vaikuttaa maailmaan.

Teksti: Johannes Roviomaa