Uutinen

Luovan Euroopan työohjelma 2027 on julkaistu – ohjelmakauden viimeinen vuosi käynnistyy

Ohjelmat Kulttuuri Luova Eurooppa Kansainvälistyminen
EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2021-2027) tukee yhteistyötä, innovointia ja liikkuvuutta kulttuuri- ja luovilla aloilla Euroopassa. Vuosi 2027 on ohjelman viimeinen toteutusvuosi: tutut tukitoimet jatkuvat samalla, kun ohjelma valmistautuu siirtymään seuraavaan rahoituskauteen. Viime vuonna hyväksytty Kulttuurikompassi ohjaa ohjelman toimeenpanoa ja ohjelman budjetti on yli 400 miljoonaa euroa.
Punatakkinen henkilö laulaa mikrofoniin, taustalla filmirulla, kirjapino, teatterinaamiot, Antiikin patsas ja ballerina.

Euroopan komissio on hyväksynyt Luova Eurooppa -ohjelman vuoden 2027 työohjelman, jonka budjetti on 402 miljoonaa euroa. Kyseessä on kuluvan ohjelmakauden viimeinen toimintavuosi ja työohjelma heijastaakin jo seuraavaa EU:n rahoituskautta ja tulevaa AgoraEU-ohjelmaa. Työohjelma nostaa esiin Kulttuurikompassin (Culture Compass) ja Demokratiakilven (European Democracy Shield) painotuksia sekä vahvistaa kulttuurin ja luovien alojen roolia demokratian, yhteiskunnallisen resilienssin, osallistumisen, vihreän ja digitaalisen siirtymän sekä Euroopan kansainvälisten kulttuurisuhteiden edistäjänä. 

Haku eurooppalaisille yhteistyöhankkeille avautuu alkuvuodesta 2027

Kulttuurin alaohjelmassa jatkavat tutut rahoitusmuodot, kuten eurooppalaiset yhteistyöhankkeet ja kaunokirjallisuuden käännöshankkeet. Myös liikkuvuustuki Culture Moves Europe jatkuu vuonna 2027.

Eurooppalaisten yhteistyöhankkeiden budjetti on yli 61 miljoonaa euroa. Haku avautuu alkuvuonna 2027. Rahoitusta voi jälleen hakea kolmelle hanketyypille: pienille, keskikokoisille ja suurille yhteistyöhankkeille. 

Yhteistyöhankkeissa painotetaan edelleen eurooppalaisten teosten ja taiteilijoiden kansainvälistä liikkuvuutta, yleisötyötä, innovointia sekä kulttuuri- ja luovien alojen kykyä vastata yhteiskunnallisiin muutoksiin. Myös tekoälyn hyödyntäminen kulttuurialalla nostetaan aiempaa näkyvämmin esiin. 

Käännöstuessa korostuvat kielellinen monimuotoisuus ja pienet kielet 

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden levitystuki jatkuu vuonna 2027 viiden miljoonan euron kokonaisbudjetilla. Haku avautuu jo lokakuussa 2026. 

Haussa korostuvat erityisesti kielellinen monimuotoisuus, pienempien kielten näkyvyys sekä kääntäjien työolojen ja kohtuullisen korvauksen merkitys. Tukea voivat hakea kirja- ja kustannusalan toimijat eurooppalaisten kaunokirjallisten teosten kääntämiseen, julkaisemiseen, levittämiseen ja markkinointiin.

Uusia avauksia musiikin, esittävien taiteiden sekä kulttuurin ja hyvinvoinnin aloilla

Uuden, digitaalisiin innovaatioihin keskittyvän Music Moves Europe -hankkeen tavoitteena on edistää digitaalisten ja erityisesti tekoälypohjaisten työkalujen ja ratkaisujen käyttöönottoa musiikkisektorilla sekä vahvistaa eurooppalaisten artistien ja sisällön näkyvyyttä digitaalisilla alustoilla. Aluksi rahoitetaan yhtä koordinaatiohanketta, jonka odotetaan myöhemmin avaavan rahoitus-, pilotointi-, koulutus- ja verkostoitumismahdollisuuksia myös laajemmalle eurooppalaiselle musiikkikentälle.

Luova Eurooppa -ohjelma tukee eurooppalaisia palkintoja arkkitehtuurin, kirjallisuuden, kulttuuriperinnön ja musiikin aloilla. Vuonna 2027 mukaan saadaan uusi EU:n esittävien taiteiden palkinto, jonka tavoitteena on nostaa esiin alan huippuosaamista ja vahvistaa eurooppalaisia verkostoja teatterin, tanssin, sirkuksen ja muiden esittävien taiteiden kentällä. 

Lisäksi Luova Eurooppa tukee yhdessä Maailman terveysjärjestön (WHO) kanssa eurooppalaisten kulttuuri-, terveys- ja hyvinvointisuositusten valmistelua. Työ perustuu Kulttuurikompassissa asetettuun tavoitteeseen vahvistaa kulttuurin roolia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. 

Luova Eurooppa -yhteyspisteet ovat hakijoita varten kaikissa ohjelmamaissa

Eurooppalaisten Luova Eurooppa -yhteyspisteet (Creative Europe Desks) toimivat kaikissa Luova Eurooppa -ohjelmaan osallistuvissa maissa ja tukevat hakuprosessissa.

Jos olet kiinnostunut rahoituksen hakemisesta, saat Opetushallituksen Luova Eurooppa -yhteyspisteestä lisätietoa ohjelmasta sekä apua niin hankkeen suunnitteluun kuin rahoituksen hakemiseen. Järjestämme erilaisia tilaisuuksia, joissa saat lisätietoja ohjelmasta sekä tukea hakuprosessin eri vaiheisiin. Autamme suomalaisia toimijoita myös eurooppalaisten hankekumppaneiden haussa.

Lisätietoja Luova Eurooppa -ohjelman Median alaohjelman vuoden 2027 rahoitusmahdollisuuksista ja tukea hakuprosessiin saat Median alaohjelman yhteyspisteestä Media Deskistä Suomen elokuvasäätiössä.