Uutinen

Isännöinnin ammatti- ja erikoisammattitutkinnon perusteet uudistuvat

Koulutus ja tutkinnot Ammatillinen koulutus Tutkinnon perusteet
Opetushallitus on uudistanut sekä isännöinnin ammattitutkinnon että isännöinnin erikoisammattitutkinnon perusteet. Uudistetut perusteet tulevat voimaan 1.1.2027. Uudet tutkinnon perusteet vastaavat paremmin nykyisiä ja tulevia työelämän osaamistarpeita sekä tukevat alan osaajien urapolkuja perustason asiantuntijatehtävistä vaativiin johtamis- ja kehittämistehtäviin.
Kädet näppäimistöllä. Kuvan päälle on piirretty verkosto, jossa lukon kuvia.

Isännöinnillä on merkittävä yhteiskunnallinen rooli Suomessa. Isännöintiliiton mukaan taloyhtiöissä asuu noin 2,8 miljoonaa suomalaista, ja isännöinti vastaa laajan kiinteistöomaisuuden hallinnasta, ylläpidosta ja kehittämisestä. Alan toimintaympäristö muuttuu nopeasti rakennuskannan ikääntymisen, kasvavan korjausrakentamisen, digitalisaation, energiatehokkuusvaatimusten sekä muuttuvien asiakas- ja asukastarpeiden myötä. 

Ammatti- ja erikoisammattitutkinnon uudistaminen toteutettiin samanaikaisesti, jotta tutkintojen muodostama osaamiskokonaisuus vastaisi mahdollisimman hyvin työelämän tarpeisiin ja tukisi osaamisen kehittymistä tutkintotasolta toiselle. Tutkintojen perusteet uudistettiin laajassa yhteistyössä työelämän, koulutuksen järjestäjien ja muiden asiantuntijoiden kanssa.

Uudistuksessa tutkintojen rakenteita selkeytettiin merkittävästi. Aiemmat laajat pakolliset tutkinnon osat jaettiin pienemmiksi ja työelämän toimintakokonaisuuksia paremmin vastaaviksi osiksi. Ammattitutkinnossa painottuvat isännöinnin talous- ja hallintoasioiden hoitaminen, kiinteistön elinkaaren hallinta sekä asiakaspalvelu ja viestintä. Erikoisammattitutkinnossa puolestaan korostuvat kiinteistöjohtaminen, palveluverkoston hallinnointi ja asiakaskokemuksen tuottaminen. Uudistuksessa on vahvistettu myös muun muassa taloushallinnon, teknisen osaamisen, lainsäädännön, viestinnän, vastuullisuuden ja digitalisaation osaamista. 

Tutkintoihin on sisällytetty uusia digivihreää siirtymää tukevia valinnaisia tutkinnon osia. Niillä vahvistetaan valmiuksia toimia tehokkaasti ja vastuullisesti digitaalisissa ympäristöissä. Ammattitutkinnossa uusia valinnaisia tutkinnon osia ovat digikyvykkyyden edistäminen työyhteisössä, tekoälyn hyödyntäminen työprosessissa ja vihreän siirtymän edistäminen. Erikoisammattitutkinnossa uusia tutkinnon osia ovat digitalisaation edistäminen, kehittyvien teknologioiden kokeilu, kiertotaloustoiminnan kehittäminen sekä kyberturvallisuuden edistäminen.

Tutkinnot tarjoavat myös aiempaa enemmän mahdollisuuksia yksilöllisiin osaamispolkuihin. Kummassakin tutkinnossa voidaan hyödyntää tutkinnon osia muista ammatillisista tutkinnoista, korkeakouluopintoja sekä paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia. Tämä lisää joustavuutta ja mahdollistaa osaamisen kehittämisen työelämän muuttuvien tarpeiden mukaisesti. 

Uudistetut tutkinnon perusteet varmistavat osaavan työvoiman saatavuuden sekä tukevat alan jatkuvaa kehittymistä muuttuvassa toimintaympäristössä.