Euroopan kulttuuripääkaupungit uudistuvat vuoden 2033 jälkeen
Euroopan kulttuuripääkaupungit (European Capitals of Culture, ECoC) on yksi EU:n tunnetuimmista kulttuurialoitteista. Alkaen Ateenasta vuonna 1985, Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä on tähän mennessä kantanut yhteensä 85 kaupunkia. Suomessa Euroopan kulttuuripääkaupunkeina ovat toimineet Helsinki (2000), Turku (2011) ja vuoden 2026 kulttuuripääkaupunki Oulu kehyskuntineen.
Komission mukaan kulttuuripääkaupunkialoite on yli 40 vuoden aikana osoittanut kykynsä vahvistaa kaupunkien kulttuurielämää ja kulttuuripalveluita, tukea kulttuuri- ja luovia aloja sekä lisätä kaupunkien kansainvälistä näkyvyyttä.
Komission ehdotus uudeksi oikeusperustaksi vuosille 2034-2047 määrittää, millaisin periaattein Euroopan kulttuuripääkaupungit valitaan vuodesta 2034 alkaen. Ehdotus painottaa entistä enemmän kulttuuripääkaupunkivuoden pitkäaikaisia vaikutuksia kaupunkien ja alueen kehitykseen. Tavoitteena on myös vahvistaa ohjelman eurooppalaista ulottuvuutta, jota hakijakaupunkien on komission mukaan toisinaan ollut vaikea tulkita ja toteuttaa.
Ehdotus myös helpottaisi usean kaupungin ryhmähakemuksia ja mahdollistaisi maiden rajat ylittävät kaupunkikumppanuudet. Lisäksi kansalaisten ja erityisesti nuorten osallistumiselle annettaisiin aiempaa suurempi painoarvo, samoin osallistavalle ja kestävälle kaupunkikehitykselle.
Ehdotuksen mukaan Euroopan kulttuuripääkaupunkien rahoitus kytkeytyisi jatkossakin EU:n kulttuurialan rahoitusohjelmaan. Nykyisin toiminta rahoitetaan Luova Eurooppa -ohjelmasta (Kulttuurin alaohjelma), ja vuodesta 2028 alkaen sen on tarkoitus jatkua osana kulttuurin, median ja kansalaisyhteiskunnan rahoitusohjelmat kokoavaa AgoraEU-ohjelmaa.
Ehdotuksessa Euroopan kulttuuripääkaupunki valittaisiin Suomesta seuraavan kerran vuodelle 2039. Samana vuonna toinen kulttuuripääkaupunki olisi Latviasta.
Euroopan komission ehdotus etenee syksyn aikana Euroopan parlamentin ja neuvoston eli jäsenvaltioiden käsiteltäväksi. Uusi oikeusperusta on tarkoitus hyväksyä vuoteen 2027 mennessä.