Usein kysyttyä
Järjestyslaissa säädettyjä kiellettyjä esineitä ovat erilaiset teräaseet, esimerkiksi puukko. Kouluun ei saa tuoda eikä työpäivän aikana pitää hallussa sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on muussa laissa kielletty tai jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta taikka joka erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen, ja jonka hallussapidolle ei ole hyväksyttävää syytä.
Teräaseet ja muut vaaralliset esineet ovat kiellettyjä esineitä kouluissa. Perusopetuksessa rehtorilla ja opettajalla on oikeus koulupäivän aikana ottaa haltuunsa oppilaalta kielletty esine tai aine esimerkiksi alkoholi, tupakka, nikotiinituotteet ja vapet, huumeet, veitset, ampuma-aseet ja niihin voidaan puuttua myös perusopetuslaissa säädetyillä kurinpitokeinoilla. Lisäksi koulun järjestyssääntöihin voidaan ottaa niitä koskeva määräys.