Alakoulun oppilaiden näkemyksiä digitaalisuudesta

Kuva: Opetushallitus

Digi on alakoululaiselle tuttua ja helppoa

Selvä tulos digivälineiden käytöstä on, että laitteiden käyttäminen on alakoululaisille luontevaa. Peräti 87 % pitää laitteiden käyttöä helppona, ja lähes puolet (45 %) on tästä vahvimmin samaa mieltä. Digitaalisuus on siis arkea ja laitteiden peruskäytön valtaosa kokee hallitsevansa sujuvasti. Tämä näkyy myös avovastauksissa: "Digivälineet on mukavat ja niillä on helppo opiskella että isommille että pienille." (6. lk). Jo nuoremmat oppilaat kokivat hallitsevansa peruskäytön. Osuus oppilaista, jotka vastasivat kysymykseen käytön olevan helppoa on eri luokka asteilla varsin tasainen (87-88 %), mutta kuudesluokkalaisten kohdalla "täysin samaa mieltä vastanneiden" osuus putosi 38 prosenttiin. 

Digilaitteita käytetään tarpeeksi

Suurin osa alakoulun oppilaista kokee, että koulussa käytetään digilaitteita riittävästi. Reilu 60 % oppilaista oli samaa tai täysin samaa mieltä väittämästä “Digilaitteita käytetään tarpeeksi”. Noin neljänneksen kanta oli neutraali, ei puolesta eikä vastaan. Hieman alle 13 % oppilaista koki, ettei digilaitteita käytetä tarpeeksi koulussa. Erot liittyvät jonkin verran ikään: nuoremmat oppilaat olivat useammin täysin tyytyväisiä tilanteeseen, kun taas vanhemmista oppilaista hieman useampi toivoi lisää digilaitteiden käyttöä oppitunneilla.

 

Kuva: Opetushallitus

Oppilaat kokevat oppivansa riittävästi digitaalisia taitoja

Oppilaiden enemmistö kokee, että he pystyvät oppimaan koulussa riittävästi digitaalisia taitoja. Noin kolme neljästä vastaajasta oli tätä mieltä, ja noin viidennes kaikista vastaajista oli vahvimmin samaa mieltä. Vain harva (alle 10 %) oli sitä mieltä, että he eivät opi tarpeeksi digitaitoja koulussa. Neutraalisti vastanneita oli noin vajaa viidennes. Tulokset kertovat luottamuksesta koulun tarjoamiin mahdollisuuksiin, mutta vanhemmissa oppilaissa epäily koulussa opetettavien taitojen riittävyydestä lisääntyi.

Kysymykseen, opetetaanko koulussa riittävästi digitaitoja, hieman yli puolet oppilaista vastasi myönteisesti. Monet kokevat saavansa koulun puolesta tarpeeksi opetusta esimerkiksi laitteiden käytössä, tekstinkäsittelyssä, tiedonhaussa ja muissa digitaitojen osa-alueissa. Noin neljännes oppilaista ei osannut sanoa tai oli asiasta neutraalilla kannalla. 18 % oppilaista koki, ettei koulu opeta tarpeeksi digitaitoja. Tämä kriittisempi ryhmä koostui enimmäkseen ylempien luokkien oppilaista. Vanhemmat alakoululaiset toivoivat enemmän järjestelmällistä digitaitojen opetusta – esimerkiksi syvällisempää teknologian hyödyntämistä tai uusien sovellusten opettelua – kun taas nuoremmat olivat pääosin tyytyväisiä nykytilanteeseen. Tulos vihjaa, että erityisesti 5.–6.-luokkalaiset saattavat kaivata lisäsisältöä tai haasteita digitaalisten taitojen oppimiseen perusasioiden lisäksi.

Helppous vs. hyöty

Vaikka laitteiden käyttö koettiin helpoksi, olivat oppilaat selvästi kahden vaiheilla siitä, parantaako digivälineiden käyttö oppimista. Vain reilu puolet (54,5 %) uskoo digivälineiden parantavan oppimista, ja kolmannes (34 %) on neutraaleja. Kun 87 % pitää käyttöä helppona, mutta vain 55 % näkee digivälineiden käytössä hyötyä oppimiseen voidaan todeta, että niiden opetuksellisesta lisäarvosta ei olla aivan vakuuttuneita. 

Avovastauksissa tämä näkyy harkitsevana suhtautumisena. Moni arvostaa nimenomaan tasapainoa "digin" ja "perinteisen" välillä: "jotkut asiat ovat helppoja tehdä digisenä ja jotkut ihan kirjoilla ja vihkoilla." (6. lk) Osa kokee oppivansa paremmin perinteisesti: "on ihan hauskaa käyttää laitteita esitelmissä mutta minun mielestäni ei opita tarpeeksi eikä tarpeeksi hyvin kun käytetään koneita." (4. lk)

Oppilaat kokivat, että sähköiset materiaalit, oppimispelit ja muut "digikeinot" voivat tehdä opiskelusta kiinnostavampaa tai tehokkaampaa. Joissain avovastauksissa näkyi, että erityisesti nuoremmat oppilaat innostuvat herkemmin digivälineistä oppimisessa, kun taas vanhemmat oppilaat saattoivat suhtautua kriittisemmin.

Oppilaat tunnistavat myös liiallisen käytön haittoja: keskittymisen herpaantuminen, silmien rasitus ja päänsärky: "haluaisin, että chromeja käytettäisiin vain muutamiin oppiaineisiin niin, että joka koulupäivän jälkeen ei särkisi päätä." (6. lk) Kokonaisuutena suhtautuminen on silti myönteistä ja useimmat pitävät digin tuomasta vaihtelusta. Oppilaat eivät pidä digitaalisuutta itsetarkoituksena.

Edistävätkö digivälineet oppimista?

Hieman yli puolet alakoulun oppilaista (55 %) koki, että digitaalisten välineiden käyttäminen parantaa oppimista. Noin kolmannes suhtautui asiaan neutraalisti, ja noin joka kymmenes oli eri mieltä. Kysely kartoitti oppilaiden omaa kokemusta. 

Kuva: Opetushallitus

Kuva: Opetushallitus

Kuva: Opetushallitus

Oppilaat arvioivat, kuinka tärkeitä tietyt digitaidot ovat. Arvioitavana oli joukko perustaitoja, kuten laitteen käyttö, nettipalveluiden käyttö, turvallisuus, tiedonhaku projekteissa, yhdessä työskentely digillä sekä ohjelmointi. Tuloksista erottuu selvästi, että turvallinen laitteen käyttö on oppilaiden mielestä tärkein digitaito. Oppilaista 88,5 % pitivät laitteiden turvallista käyttöä tärkeänä tai erittäin tärkeänä taitona – heistä enemmistö (57 %) jopa erittäin tärkeänä. Oppilaat siis ymmärtävät, että verkon ja laitteiden turvallisuus (esim. tietoturva, fiksu nettikäyttäytyminen) on ensisijaisen tärkeää osaamista.

Myös laitteiden perustaidot ja digitaalisten palveluiden (esim. digitaalisten oppimateriaalien) käytön hallinta arvioitiin laajasti tärkeiksi taidoiksi. Noin 70 % oppilaista katsoi näiden olevan ainakin tärkeitä, ja neljäsosa näki ne jopa erittäin tärkeinä. Vain hyvin harva oli sitä mieltä, että perustaitojen tai oppimateriaalien käytön osaaminen ei olisi tärkeää – käytännössä kaikki ymmärtävät perustaitojen arvon. Moni oppilas kommentoi, että tietokoneen peruskäyttö on välttämätöntä, koska sitä tarvitaan lähes kaikessa opiskelussa jossain vaiheessa.

Erilaisten tutkimusprojektien tekemistä sekä yhdessä tekemistä digivälineillä pidettiin myös enimmäkseen tärkeinä taitoina, joskin näissä näkyi enemmän epäröintiä. Yli puolet oppilaista arvioi projektityöskentely- ja yhteistyötaidot digimaailmassa tärkeiksi, mutta noin kolmasosa ei osannut sanoa niiden merkityksestä. Epävarmuus saattaa johtua siitä, että kaikki oppilaat eivät ole vielä laajasti tehneet projektitöitä tai ryhmätöitä digitaalisesti alakoulun aikana. Niille, jotka ovat, yhdessä tekemisen taidot korostuvat: joissain avoimissa vastauksissa toivottiin lisää “yhdessä tekemistä digivälineillä”, mikä viittaa siihen, että oppilaat huomaavat tiimityötaitojen tärkeyden projektien kautta.

Ohjelmointitaito erottui muista taidoista siten, että oppilaat eivät pitäneet sitä yhtä välttämättömänä. Alle puolet vastaajista koki ohjelmoinnin osaamisen tärkeäksi tai erittäin tärkeäksi taidoksi. Peräti kolmannes oppilaista valitsi “En osaa sanoa” ohjelmoinnin tärkeydestä, mikä voi selittyä sillä, että ohjelmointia ei koulussa harjoitella tai epätietoisuudella sen merkityksestä. Lisäksi noin viidennes oppilaista arvioi suoraan, että ohjelmointi ei ole kovin tärkeää heille. Ohjelmointia pidettiin siis keskimäärin vähemmän tärkeänä kuin muita kysyttyjä digitaitoja. Huomionarvoista on, että nuorimmat oppilaat olivat hieman innostuneempia ohjelmoinnista, kun taas vanhemmat oppilaat olivat useimmin epävarmoja tai kokivat, etteivät kaikki tarvitse ohjelmointitaitoja. Tämä saattaa johtua siitä, että vanhemmat oppilaat ymmärtävät ohjelmoinnin erityisalan luonteen, joten he eivät näe sitä jokapäiväisenä taitona kuten vaikkapa tekstinkäsittelyä.
 

Miksi jotkut digitaidot ovat tärkeämpiä kuin toiset?

Oppilaat perustelivat, miksi he pitävät joitakin digitaitoja tärkeämpinä kuin toisia. Myös avovastauksissa esitetyissä perusteluissa nousi vahvasti esiin turvallisuuden ja vastuullisen toiminnan merkitys digimaailmassa. Moni oppilas kirjoitti, että turvallisuus tulee “ennen kaikkea muuta”. Eräs oppilas totesi ytimekkäästi: “Turvallisuus ennen kaikkea.” Useat toivat esiin konkreettisia syitä: jos laitteita käyttää huolimattomasti, voi mennä vahingossa vaarallisille sivustoille tai laitteelle voi tulla virus. Yksi oppilas varoitti, että “älä mene sivuille, joissa lukee että se ei ole turvallinen”, mikä kertoo oppilaiden oppineen perussääntöjä netin käytöstä. Toiset mainitsivat, että turvallisuus on tärkeää, “ettei sua voida vaikka huijata tai kiusata netissä”, ja että on tärkeää ymmärtää oman toiminnan vastuu digitaalisissa ympäristöissä.

Moni oppilas asetti ohjelmoinnin ja tekoälyn taidot tärkeysjärjestyksessä alemmas, ja perusteluista selvisi miksi. Usein mainittiin, että ohjelmointi ei ole kaikille välttämätöntä arjessa tai kaikissa ammateissa. Kuten eräs oppilas kirjoitti: “Ohjelmointi ei ole niin tärkeää kuin muut, koska sitä taitoa ei tarvitse niin paljon kuin vaikka laitteen peruskäyttöä.” Osa oppilaista koki, että vaikka koodaaminen saattaa olla kivaa tai hyödyllistä joillekin, se on toissijaista verrattuna turvallisuuteen ja mediataitoihin. Yksi oppilas pohti: “En nyt tiedä mitä teen ohjelmointitaidoilla tulevaisuudessa, mut kai silläkin on merkitystä, jos haluaa sellaiseen työhön”. Tämä kuvastaa ajatusta, että ohjelmointia arvostetaan lähinnä erikoistaitona – tärkeä niille, jotka sitä tarvitsevat, muttei jokaisen arjessa.

Lähdekriittisyys ja monilukutaito (kyky arvioida tiedon luotettavuutta ja ymmärtää erilaisia viestejä) nousivat myös esiin muutamissa perusteluissa. Muutama oppilas mainitsi, että on erittäin tärkeää osata erottaa luotettava tieto epäluotettavasta. Eräs oppilas ehdotti jopa harjoitusta: “Lähdekriittisyyttä voisi harjoitella niin, että tehtäisiin tehtäviä, joissa osa tiedosta on väärää ja osa oikeaa.” Vaikka kaikki oppilaat eivät käyttäneet termejä “lähdekritiikki” tai “monilukutaito”, monet kuvasivat näihin liittyviä ajatuksia omin sanoin – esimerkiksi varoittamalla uskomasta kaikkea netissä ja korostamalla, että pitää “tietää onko jokin tieto luotettavaa vai väärää”.

Yleisesti oppilaiden perusteluista paistoi käytännönläheisyys: arki- ja perustaidot asetettiin kärkeen. Esimerkiksi tietokoneen peruskäyttö, tekstin tuottaminen ja internetin hyödyntäminen koettiin taitoina, joita ilman on vaikea selvitä jatko-opinnoissa tai työelämässä. 

Jotkut taidot ovat tärkeämpiä kuin toiset koska niitä saattaa aikuisena tarvita enemmän." (6. lk)

Sitä vastoin harvinaisemmat taidot, kuten ohjelmointi tai syvällinen tekoälyn ymmärrys, nähtiin hyödyllisinä lähinnä erityistarkoituksiin. Vuosiluokkien välillä ei ollut suurta eroa näissä perusteluissa – sekä nuoremmat että vanhemmat toistivat samankaltaisia näkemyksiä painottaen turvallisuutta – mutta vanhemmat oppilaat saattoivat tuoda esiin hieman laajemman näkökulman. Esimerkiksi yksi kuudesluokkalainen kirjoitti, että piti aluksi koodaamista tärkeimpänä taitona, mutta “sitten huomasin ne kaksi turvallisuuteen liittyvää asiaa enkä voinut olla laittamatta niitä ylös” tärkeimmiksi. Tämä esimerkki kertoo, että oppilaat vanhetessaan pohtivat taitojen merkitystä ja ymmärtävät yhä paremmin perusasioiden merkityksen.

Tekoäly on aineiston ajankohtaisin ja jakavin teema. Selvimmin oppilaat erottuvat kysymyksessä siitä, saisiko tekoälyä käyttää tehtävien tekoon: vain 53 % olisi sallimisen kannalla, kun lähes puolet (47 %) vastustaa. Tämä on koko kyselyn tasaisimpia jakaumia, ja se näkyy myös avovastauksissa molempiin suuntiin. Puolesta: "tekoälyä pitää opettaa jokaisessa koulussa!" (4. lk) Vastaan: "tekoälyä ei sais käyttää läksyissä ja koulussa koska sillä ei opi mitään ja oppilaiden pitäisi osata itse kirjoittaa eikä että tekoäly tekee kaiken heidän puolestaan." (6. lk)

Suhtautuminen tekoälyyn on muissa väittämissä myönteisempää: noin 60 % katsoi, että tekoälyä voisi käyttää auttavan palautteen antamiseen, ja 59 % että se voi edistää kestävää kehitystä.

Yksi tulos ansaitsee erityistä huomiota: jopa 85 % oppilaista koki tunnistavansa tekoälyllä tehdyn sisällön. On kuitenkin tärkeää huomata, että kyse on oppilaiden omasta arviosta, ei mitatusta taidosta. Tutkimusnäyttö osoittaa johdonmukaisesti, että tekoälyllä tehdyn sisällön erottaminen on vaikeaa, ja vahva luottamus omiin kykyihin voi olla jopa medialukutaidon riski. Oppilaat itse kuitenkin tunnistavat taidon tarpeen: "Minun täytyy tulevaisuudessa tietää, mitä on tehty tekoälyllä ja mitä ei." (6. lk)

Osa oppilaista kuvittelee tekoälyn jo osaksi tulevaa työtään : "koska tekoäly voi korvata digitaalisia töitä, ihmisille jää jokin muu mitä tekoäly ei osaa." (6. lk)

Kuva: Opetushallitus

Kysely piirtää kuvan oppilaista, joille digi on arkea mutta ei itsestäänselvä hyöty. Selvin läpileikkaava jännite on helppouden ja koetun hyödyn välinen kuilu: laitteet ovat tuttuja ja sujuvia (87 %), mutta vain noin puolet (55 %) uskoo niiden parantavan oppimista. Tämä on pedagogisesti puhutteleva tulos — tekninen sujuvuus ei riitä, vaan digin opetuksellinen lisäarvo on tehtävä oppilaille näkyväksi.

Toinen keskeinen havainto on ikäkaari: vanhemmat oppilaat ovat kriittisempiä ja vaativampia. Kuudesluokkalaiset eivät ole tyytymättömiä siksi, että digi olisi vaikeaa, vaan siksi, että he kaipaavat enemmän. Tämä antaa kouluille suuntaa: perusasioiden rinnalle tarvitaan ylemmille luokille haastavampaa ja järjestelmällisempää digitaitojen opetusta.

Avovastauksista nousi myös yksi terävä havainto alueellisesta tasa-arvosta:

"Jäi peittoon se kuinka paljon vähemmän pikkupaikkakunnalla on esimerkiksi varaa digilaitteisiin tai kuinka paljon enemmän niillä tehdään kynällä ja paperilla verrattuna vaikka Helsinkiin." (4. lk)

Lopuksi oppilaiden palaute muistuttaa myös koulutuksen tarpeesta: "

Koulussa ei opeteta miten esim. ipadeja käytetään, joten niiden käyttäminen voi olla hankalaa oppilaille ja opettajille. Useassa koulussa on onneksi oppilasagenttitoiminta." (6. lk)

* Graafien piirtämisessä ja excel-aineiston jäsentämisessä on käytetty apuna tekoälyä (Anthropic Claude Opus 4.8). Aineisto ei sisällä oppilaiden henkilötietoja eikä sitä käytetä kielimallin kehittämiseen.