Muovautuvuususkomusten merkitys dialogi- ja tunnetaitojen kehittämisessä

Monet tiedostamattomat uskomukset ja oletukset ohjaavat tapaamme olla sosiaalisissa tilanteissa, tulkita viestejä ja reagoida niihin. Näiden uskomusten tiedostaminen ja niihin vaikuttaminen on tärkeä osa tunne- ja dialogitaitojen kehittämistä. Oletukset ihmisten ja ihmisryhmien kyvystä muuttua ja muovautua ovat yksi tärkeä uskomusten joukko. Ne ohjaavat tapaamme tehdä päätelmiä niin yhtäältä itsestämme ja omista mahdollisuuksistamme kasvaa ja kehittyä kuin toisaalta toisista ihmisistä ja heidän mahdollisuuksistaan oppijoina tai keskustelukumppaneina.

Ihmisten ominaisuuksien muovautuvuutta korostavista uskomuksista käytetään myös nimityksiä ”kasvun ajattelutapa”, ”kasvun asenne” tai ”muovautuvuuden arkiteoria”. Sekä opettajilla että oppilailla on erilaisia käsityksiä siitä, missä määrin älykkyys, persoonallisuus ja muut yksilön ominaisuudet ovat synnynnäisiä, pysyviä ja muuttumattomia tai ympäristön vaikuttamia ja läpi elämän muovautuvia.

Usko ominaisuuksien muovautuvuuteen ennustaa

• sinnikkyyttä
• uskallusta käydä kohti haasteita
• motivaation säilymistä vaikeuksia kohdattaessa
• myönteisempiä tunnereaktiota oppimistilanteissa.

Etenkin virheitä tehtäessä usko muovautuvuuteen suojaa voimakkaiden tunteiden aiheuttamilta jähmettymisreaktioilta ja luo mahdollisuuksia virheistä oppimiseen.

Usko ominaisuuksien pysyvyyteen puolestaan ennustaa

• pyrkimystä keskittyä oman kyvykkyyden todistamiseen oppimisen sijaan
• haasteiden välttely
• lokeroivaa ja leimaavaa tapaa suhtautua sekä itseen että toisiin
• voimakkaampia kielteisiä tunnereaktioita virheitä tehtäessä ja epäonnistuttaessa.

Usein usko ominaisuuksien pysyvyyteen ja muuttumattomuuteen vaikuttaa myös niin, että toisten ihmisten menestystä ei koeta inspiraationa vaan uhkana.

Myös uskomukset ihmisryhmien mahdollisuudesta muuttua voivat olla hyvin erilaisia. Usko siihen että kulttuuristen, etnisten tai uskonnollisten ryhmien ominaisuudet (kuten ryhmien vaalimat arvot) muovautuvat jatkuvasti, vähentää ennakkoluuloja ja johtaa myönteisempiin asenteisiin toisten ryhmien jäseniä kohtaan. Se ennustaa myös halukkuutta olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.

Usko ryhmien ominaisuuksien pysyvyyteen taas johtaa alttiuteen muodostaa stereotypioita, yleistyksiä ja ennakkoluuloja. Vähäinen usko ryhmien mahdollisuuteen muuttua liittyy myös kielteisiin asenteisiin, pyrkimykseen vältellä vuorovaikutusta vieraaksi koettujen ryhmien edustajien kanssa sekä syrjivään käyttäytymiseen.

Oletukset ryhmien muuttumattomuudesta aiheuttavat polarisaatiota. (Ks. osio 4 Vaikeat aiheet ja yhteiskunnallinen keskustelu luokassa.) Hyvääkin tarkoittava myönteinen puhe toisista ryhmistä ja niiden jäsenistä voi lisätä yleistävää ja ennakkoluuloista suhtautumista, jos samalla ei pyritä vahvistamaan käsityksiä ryhmien sisäisestä moninaisuudesta ja muovautuvuudesta.

Pohdi

Mitä ajattelet ihmisten mahdollisuudesta kehittää älykkyyttään ja persoonallisuuttaan läpi elämän? Mitä ajattelet ihmisryhmien ja esimerkiksi kulttuurien muovautuvuudesta tai pysyvyydestä? Mihin nämä uskomuksesi perustuvat?

Mieti myös, miten tulkitset oppilaidesi käyttäytymistä ja oppimista. Milloin tulkitset oppilaan toiminnan johtuvan hänen ominaisuuksistaan – kuten älykkyyteen tai kulttuuriin liittyvistä pysyvistä piirteistä? Milloin selität käyttäytymistä tilanteeseen ja oppimisprosessin vaiheisiin liittyvillä tekijöillä? Miten nämä tulkinnat saattavat vaikuttaa pedagogisiin valintoihisi ja vuorovaikutukseesi?

Ennen jonkin vaikean asian opiskelua, opeta tai muistuta oppilaille lyhyesti ja ikätasoisesti kuvien avulla, miten oppiminen aivoissa tapahtuu. Yksinkertaisimmillaan pienille lapsille voi selittää, että kun jotakin uutta asiaa harjoitellaan, aivoissa olevien hermosolujen välille syntyy uusia yhteyksiä. (Apuna voi käyttää kuvia hermosoluista.) Kun harjoittelu jatkuu, yhteydet vahvistuvat ja tieto solujen välillä alkaa kulkea yhä nopeammin.

Pohtikaa yhtäläisyyksiä liikuntaan ja kuntoiluun: kuten lihakset vahvistuvat jumppaamalla, aivot hyötyvät ponnistelusta ja harjoittelusta. Niin lihasten kuin aivojen jumppaaminen voi tuntua joskus epämiellyttävältä ja hikiseltä, mutta siitä voi oppia myös nauttimaan.

Opettaja voi kertoa myös siitä, miten monet hankalat tunteet, kuten epäonnistumisen pelko, vievät aivojen voimat pois alueilta joissa oppiminen tapahtuu. Kannattaa pyrkiä vähentämään oppilaiden taipumusta tulkita onnistumisia ja epäonnistumisia oppimistilanteissa omista ominaisuuksistaan johtuviksi (älykkyys, lahjakkuus, ”matikkapää”, ”kielipää”). Huomion voi suunnata prosesseihin: onko tilanteessa tai omassa mielentilassa jotakin sellaista, joka estää oppimista. Oppilaat voi saada ymmärtämään, että vaikeat tunteet ja ponnistelu ovat tavallinen osa oppimisprosessia.

Kun oppilaat harjoittelevat uutta asiaa ja harjoittelu vaatii ponnistelua:

Pysäytä harjoittelu ja pyydä oppilaita laittamaan silmät kiinni. Ohjaa suuntaamaan ajatukset aivoihin, kuvittelemaan mitä niissä parhaillaan tapahtuu. Kuvaile hermosoluja, niiden välisten yhteyksien syntymistä ja sitä, miten vaikealta tuntuva harjoittelu parhaillaan muovaa aivoja, jolloin tieto alkaa kulkea nopeammin. Pyydä havainnoimaan omia tuntemuksia ja sitä, ovatko aivot parhaillaan oppimisen käytössä. Kannattaako jatkaa ponnistelua, vai olisiko ensin parempi tehdä jotain sen eteen, että aivojen voimat ohjautuvat takaisin oppimiseen? Pohtikaa keinoja yhdessä.

Näihin mielikuviin voi palata myös tilanteissa, joissa on tarkoitus keskustella esimerkiksi yhteiskunnallisista tai oppilaiden elämään liittyvistä kysymyksistä. Pohtikaa sitä, miten myös erilaiset mielipiteet ja arvot muotoutuvat aivoissa. Yksilöiden ja ryhmien arvot ja mielipiteet vahvistuvat, kun niitä toistetaan ja harjoitetaan. Ne voivat kuitenkin myös muuttua ja muovautua: aivoihin syntyy uusia polkuja ja yhteyksiä, kun opitaan lisää sellaisistakin tavoista katsoa maailmaa, jotka aluksi voivat tuntua käsittämättömiltä. Toisaalta voimakkaat tunteet ja erityisesti kokemus uhkasta voivat suunnata aivojen voimat pois uuden ymmärtämisestä.

Pohtikaa myös näitä:

• Minkälaisen harjoittelun seurauksena kunkin arvot tai mielipiteet ovat muovautuneet? Mikä niitä muovaa edelleen?
• Miettikää tilanteita, joissa oma vahva näkemys jostain asiasta on muuttunut. Mitä tunteita liittyy tähän muutokseen ja siitä kertomiseen? Miksi?
• Mitä sellaisia tunteita ja kokemuksia uhasta keskustelussa joskus voi syntyä, jotka vaikeuttavat aivojen mahdollisuuksia oppia toisenlaisista tavoista ajatella? Minkälaisin keinoin näitä tunteita voitaisiin yhdessä säädellä?
• Miten yhdessä voidaan vaikuttaa siihen, että keskustelu voimistaisi aivojen muovautumista vauhdittavia – eli oppimista edistäviä – tunteita, kuten turvallisuuden ja innostumisen tunteita?

Muovautuvuususkomuksista ja prosessikeskeisestä ajattelusta voi herättää keskustelua arvioimalla oppilaiden kanssa esimerkiksi seuraavia väitteitä:

• Jos joudun kovasti ponnistelemaan oppiakseni uuden asian, se kertoo siitä, etten ole kovin fiksu.
• Älykkäille ja lahjakkaille ihmisille oppiminen on yleensä helppoa ja mukavaa.
• Kaikki voivat oppia uusia asioita, mutta älykkyyttään ei voi kehittää.
• Kaikki voivat oppia uusia asioita, mutta persoonaansa ihminen ei juuri voi muuttaa.
• Aivot voivat kehittyä fiksummiksi, jos niistä pitää hyvää huolta.
• Ihmisten syvimmät uskomukset ja arvot eivät yleensä juuri muutu.
• On heikkoutta, jos ihminen ei pysty puolustamaan tärkeimpiä arvojaan ja käsityksiään, vaan ne muuttuvat.
• Ihmisryhmien (esimerkiksi suvut, kansat tai uskonnolliset ryhmät) tärkeät arvot, uskomukset ja käsitykset usein pysyvät samanlaisina, vaikka maailma muuttuu.
• Kulttuurit muuttuvat jatkuvasti, kun erilaiset ihmiset ja ihmisryhmät ovat vuorovaikutuksessa keskenään.